Tekijä työn takana
Kuutisen vuotta sitten palasin juurilleni kuvallisen ilmaisun pariin, nyt media-alan näkökulmasta. Olen aiemmin kouluttautunut kuvataiteilijaksi ja toiminut työelämässä lähinnä logistiikassa edeltävien kymmenen vuoden aikana.
Olen eteenpäin pyrkivä, tarkkanäköinen ja herkkä. Luova ajattelu on vahvuuteni ja minulla on jatkuva pyrkimys kehittyä. Olen omimmillani työskennellessäni kuvien parissa.
Tehtäväni on ymmärtää miltä haluat näyttää.

Työni on tehdä näkyväksi
Graafinen suunnittelu on tarinan pukemista näkyvään muotoon. Luova prosessi on ideoiden keksimistä ja ratkaisujen löytämistä.
Hyvä visuaalinen materiaali vetoaa katsojaan. Huolehdin siitä, että ilmeesi on selkeä ja ennen kaikkea sinun näköisesi.
Toimiva visuaalinen ilme syntyy yhteistyössä. Projektit ovat aina vuorovaikutusta tekijän ja tilaajan välillä. Kuuntelemalla, kysymällä ja ymmärtämällä asiakkaan toiveita ja tarpeita päästään onnistuneeseen lopputulokseen. Mitä halutaan kertoa ja kenelle?

Luovuus kohtaa järjestelmällisyyden
Työni vaatii osaamista graafisen suunnittelun ohjelmistosta kuvanmuokkausohjelmistoon. Tärkeää on myös hallita asioiden jäsentely ja organisointi. Hallitsemalla alan uusimmat työkalut ja tarkan projektinhallinnan, varmistan että työ toteutuu laadukkaasti ja aikataulussa. Tämän lisäksi tarvitaan luovuutta: kykyä keksiä uusia ideoita ja ratkaisuja.
Asiakkaat ovat kääntyneet puoleeni koska:
Kun etsit luotettavaa graafista suunnittelijaa jolla on taito tehdä ideat näkyväksi, ota minuun yhteyttä! Kerro miltä haluat näyttää.

